keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Vettä sataa ja kaikkia vituttaa

Kappas, miten sattuikin ulkohommat ja vesisade samalle päivälle?

Pakkailin kuitenkin tikkaat ja lisää ulkovuoririmoja autoon. Jatkotikkaat mahtuivat "hyvin" kyytiin, kun nappasi hytin ikkunan irti. Samalla kuski sai seuraa matkalle. Kyydissä oli myös toisesta kohteesta purettu pitkä pöytälevy. Sen käyttötarkoitus löytyy vajasta, eli työpöytää pukkaa.

Perille päästyäni astuin autosta ulos ja käytännössä kastelin heti jalkani. Kuorman purkamisen jälkeen ne olivat jo litimärät. Olisi ehkä kannattanut pistää saappaat, edes ne rikkinäiset.

Päätin heti, että ulkovuori saa odottaa parempaa säätä. Samoin suunnittelemani ulkovuoren rapsuttelu ja uusien kohtien pohjamaalaus. Sen sijaan tyhjensin aitan laudanpätkistä ja muusta roinasta ja aloin virittelemään tukia tulevalle lattialle. Pari kakkosnelosta ja pienet tuet keskelle, reunoilla mennään alajuoksun päälle.

Aikani puuhailtuani huomasin, että edellisellä kerralla tuomani iso vanha maalipurkki vuotaa. Oli mokoma ruostunut pohjastaan puhki ja nyt on litran verran maalia vajan alla. Käänsin purkin ympäri, ehkä se vielä menettelee vajan seinissä. Päivän isoin homma oli katon ja seinien putsaaminen maalaamista varten. Messinkiharjalla harjailin puoliksi irti olevat kuorenpalat, pölyn ja muun töhnän irti. Samalla kävin läpi naulat, eli irrotin ja heitin seiniin naulatut naulat huitsin nevadaan.



Lopuksi asentelin vielä pöytätason paikoilleen, ei se ainakaan lattian tekoa haittaa. Homenna mukaan tuleekin Veeran veli Mikko. Tarkoituksena on iskeä lattia paikoilleen, maalailla vajan seinät ja ehkä jopa piikata autotallin lattia pois jos aikaa jää. Vajan lattia tulee kakkosnelosista. Sahaan ne kotona valmiiksi 252cm pituisiksi. Mahtuvat näin paremmin autoon ja hukkapätkät voi polttaa kiukaassa. 


Tämän päivän puuhailuun meni viitisen tuntia aikaa. Päivä tuntui kuitenkin paljon pidemmältä, koska jalat olivat märät koko ajan ja loppuvaiheessa niitä alkoi vähän viluttamaankin. Ei huvittanut edes syödä,  koska grillin sytyttely sateessa olisi ollut ärsyttävää. Niin ja pitihän siihen vuotaneeseen maalikasaankin mennä astumaan, molemmilla jaloilla. Ei ollut mikään pieni läikkä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti