sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Pidä tunkkis!

Kesäloma alkaa selvästi tehdä tehtävänsä, koska työmies heräilee jo ilman kelloakin suhteellisen aikaisin. Pitkähkö aamiainen, eväät reppuun ja reppu pornstarterin etupenkille. Hyväntuulinen ja pirteä remonttimies lauleskeli matkan ja poikkesi vielä hakemaan kupin kahvia Ärrältä Sastamalasta. Kahvilla pestiin heti parkkipaikalla transporterin astinlautaa ja loput kaatui maahan. Ei sitten juoda kahvia, mutta ei tällä mun päivääni pilata.

Mökillä sumpit tulemaan ja suunnittelemaan päivän töitä. Ajatuksena oli hyökätä raakasti autotallin kimppuun. Siitä tulee nyt grillikatos, koska pihan perällä oleva matala ja onneton autotalli on matala ja onneton autotalli. Eikä sinne mitään autoa voi ajaa kuitenkaan. Rumakin on kuin perkele.

Lähtötilanne on se, että autotallin runko on tehty ensin, ja sitten on valettu lattia ja luiska tallin eteen. Veemäinen homma lähteä askartelemaan, tai sitten ei. Varma aavistus oli, että runko voi olla ainakin yläpuolelta aikas pehmeä. Lähtötilanne syksyllä oli tämä:


Kuokka käteen ja kaivamaan etunurkan alta. Tunkin verran kaivamista ja kivien siirtelyä, kauhea kasa palikoita messiin ja nylkyttämään tunkin kanssa.


Ensimmäinen kulma meni aika vaivattomasti. Tunkki maksimiin ja lautaa väliin, tunkki pois ja lautaa alle. Taas tunkattiin. Vasen takakulma oli vähän hankalampi, koska siellä oli oikeasti kivijalka ja nurkka aika korkealla. Koska autotalli oli aikamoisessa pusikossa, käytin luovuuttani ja potkin sisäkautta pintamateriaalina olevan kovalevyn irti. Kamat läpi ja ihmettelemään. Takanurkka oli vähän kiikkerä,mutta palikat väliin. Autotallin betonilattiaa pystyi käyttämään palikoiden tukena jonkin verran.

Seuraavaksi oikea takanurkka. Saha käteen ja pienet pihlajat pois tieltä. Ihan nurkasta ei päässyt tunkkaamaan, koska kivet olivat oikeasti aika tiukassa. Takaseinästä siis. Paarmoja oli koko projektin ajan pörrännyt noin 152 pään ympärillä. Yksikään ei purrut, mutta hiki tuli pelkästä huitomisesta. Takanurkka hoidossa.

Seuraavana toinen etunurkka, joka oli kaikkein eniten maan sisällä. Kuokalla eituntunut löytyvän kuin kiviä. Alajuoksu oli aivan pehmeä ja nurkan vierestä jopa poikki. Toisen seinän alajuoksu oli pelkkää putua. Askartelin nurkkapuuhun kakkosnelosen helpottamaan tunkkaamista, aikamoista säätöä oli.



Naapurin emäntä tuli huutelemaan uusille perunoille. Omasta maasta juuri nostettuja. Olen parit kerrat kieltäytynyt kahvikutsusta, koska aikataulut ovat olleet vähän tiukat. Nyt mennään, ajattelin. Timoa tarjosivat, ja maistuihan se sillin ja voin kanssa aivan mahtavalta verrattuna kaupan pottuihin. Oli vielä keitetty kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Aika pitkään puhuttiin asunnoista, taloista ja jos vaikka mistä. Jälkkäriksi piimää ja talkkunaa. En piimästä niin välitä, mutta kyllä maistui luomutalkkunan kanssa erinomaiselta!

Toinen naapurikin pärähti paikalle. Oli juuri palannut Nässyltä kalastuskisoista. Löysimme yhteisiä tuttujakin kalapiireistä. Mielenkiintoisia juttuja alueen ihmisistä ja tapahtumista tuli kuultua.

Aika pitkään tuli istuttua ja mukavaa oli. Takaisin kuitenkin hommiin! Otin ensimmäisenä ovet pois, jotta työskentely helpottuisi. Kakkosnelonen alle, saranan kohdalta levy pois ja vipuvartta kehiin. Eivät ne paljon painaneet, mutta ruosteisista tapeista ei tahtonut saada ovia ylös millään ilman kakkosnelosta.



Etunurkka oli jäänyt kesken ja osoittautui aika hankalaksi, koska nostopaikka oli ainoa kova kohta. Tukeminen oli vaikeata. Sain betonitolpan melkein kokonaan nurkan alle, mutta autotalli oli vielä vähän turhan matalalla. Kakkosnelosella loput, eli vipuvartta kehiin. Betonilattia ei enää haitannut nostamista, joten pärjättiin ihan miesvoimin.

Lopuksi asettelin kolmeen nurkkaan betonilla täytetyt 30cm putket ja yhteen pari kiveä. Tolpat on aseteltu siten, että terassin voi rakentaa samoilta tolpilta. muut tolpat pitää toki askarrella vielä. Pitää vielä valaa näidenkin tolppien juuriin vähän lisää betonia, mahdollisesti vähän oikoa projektin aikana levinnyttä oviaukkoa ja ehkä vähän nostaakin koko komeutta. Hankalin on kuitenkin tehty. Ja noi romut pitää roudata tuolta sisältä vajaan sitten kun se on kokonaan maalattu sisältä, ennen ei kannata. Katto alkaa olemaan kuitenkin kuiva, joten suti täytyy kohta ottaa käteen.


Seuraavana pitäisi betonihommien lisäksi purkaa levyt pinnasta, lätkiä uutta ulkovuorta tilalle, rakentaa yhdelle seinälle pitkä rivi ikkunoita, maalata koko roska ja tehdä lattia puusta nykyisen betonilattian yläpuolelle. Ja selkeästi irti maasta. Ei tuonyt vieläkään grillikatokselta näytä, mutta visio on vahva. Pöytä mahtuu hyvin sisään, terassi jatkuu ulkopuolellekin ja sauna lienee jatkeena koko komeudelle.

Päivään meni viitisen tuntia, joista 1,5 naapurin keittiössä istuen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti