keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Uusi viimeistelykompura

Tänään piti tehdä oikein töitäkin. Päivän päätteeksi käväisin Bauhausissa moikkaamassa yhtä harjoittelussa olevaa opiskelijaa ja jäin ihmettelemään kompuroita. Olen jo vuosia kuolannut kevyen ja hiljaisen Sencon viimeistelykäyttöön sopivan kompuran perään. Oma isältä peritty on sen verran painava ettei sitä viitsisi millään raahata ympäriinsä listoitusten tai paneloinnin takia. Lisäksi se alkaa olemaan aika ruhjottu, paineensäätimet ovat rikki ja se pitää ihan järjetöntä meteliä. Runkonaulain mallia halpa ei sillä oikein pelitä, 2/3 nauloista pitää vasaroida loppuun matalammilla paineilla. Tämä voisi kyllä korjaantua esimerkiksi huoltamalla noita työkaluja.

Ensimmäinen ratkaistava ongelma oli se, että kevyttä, isosäiliöistä runko- ja viimeistelykäyttöön tarkoitettua kompuraa ei ole olemassakaan. Harkitsin ison Mek Airin ja pienen Sencon välillä eniten, mutta katsastin myös Herkules-merkkiset halpikset. Halpiksissa oli kaikissa erittäin kova äänenvoimakkuus, joka pienessä huoneessa on aika inhottavaa. Ihan kaikessa työssä ei viitsisi käyttää kuulosuojaimiakaan. Mek-Air ei sekään ollut ihan hiljainen. 

Pitkän harkinnan jälkeen tein valinnan. Nyt mukaan lähtee pienin ja näppärin Senco pelkkään viimeistelykäyttöön ja ostan myöhemmin runkokäyttöön kokonaan toisen isomman kompuran. Nykyinenhän toimii, joten ihan pakko ei ole uusimista vielä tehdä. Tässä yhteydessä pitänee ostaa uusi runkonaulainkin, ellei nykyiseen saa tehtyä sellaista huoltoa että naulat saa pohjaan asti matalammillakin paineilla. Hankinta voisi ajoittua ajalle ennen laajennusprojektin aloittamista tai sitten ostan kompuran jo aiemmin ja testaan pelittääkö runkonaulain pelkällä paineiden nostamisella.


Kotona testasin tietysti ensimmäisenä laitteen. On hiljainen ja vieressä pystyy puhumaan lähes normaalilla äänellä. Lataa itsensä täyteen aika nopeasti eikä juuri tärise. Koirakin uskaltaa olla vieressä ilman mitään ihmettelyä. Oli varmaan aika hyvä ostos 169 euron hintaan ja uskoisin, että tulee meikäläisen käytössä kestämään todella pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti