sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Purkua, puuhellan maalausta, nötköttiä ja tonttikauppoja

PTänään oli lyhyt päivä eikä pakuakaan ollut purusäkkien takia käytössä. Nukuin pitkään ja kävin 12 aikaan vaihtamassa puukkosahan ja ostamassa lisää jätesäkkejä. Tontilla olin noin klo 13. Ensimmäisenä hyökksin inhottavimman homman, eli loppujen purujen kimppuun. Sain raavittua vielä viitisen säkkiä tavaraa ja putsattua vintin kaikesta ylimääräisestä.

Aika syvä eristetila vintillä, noin 14 cm. Vähän nostaa liikaa ylös tulevaa puulattiaa.
Vintti perältä kuvattuna.
Vintti vintiltä kuvattuna. Hitto näihin kuvateksteihin on vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa.

Vintin jälkeen oli vuorossa lautarakenteisen puolen eristeettömät seinät. Levytys oli yllättävän hankala purkaa, koska alla oleva levy jousti päällimmäistä revittäessä. Pohjimmaisena ollut huokolevy taas halusi välttämättä revetä pieniksi kappaleiksi. Villat olivat hyvässä kunnossa, joten säästin ne toissijaista käyttöä kuten esim. vintin makuulaverin lattian eristämistä varten. Seinien sisällä oli ihan rutosti vanhoja ampiaispesiä, ei kuitenkaan ihan tarpeeksi eristämistarkoituksiin :)

Ampiaispesä numero ~67.
Koolauksia täytyy uudistaa. Taitaa päästä helpoimmalla kun repii ne kokonaan pois ja lyö uudet suoraan oikeisiin kohtiin. Kakkosnelonen + kakkoskakkonen lienevät näppärin vaihtoehto. Tällä tavalla saan päädyn poikittaisen tukipuun ohitettua täyspitkillä kakkoskakkosilla kattoon asti ja eristevahvuuskin on jo lähellä nykymääräyksiä, vaikkei välttämättä tällaisessa kohteessa tarvitsisi olla. Samalla tulee kuitenkin kompensoitua muuten vähän niukkoja eristyksiä.

Oikeasti aika iso logistinen ongelma. Tähän on purettu noin kaksi metriä levyä seinistä ja huone on tukossa. Pakkohan niistä oli isoimmat viedä pihalle vettymään. Tyhjä paku olisi ollut ideaali, olisi voinut nostaa kaiken ryönän suoraan autoon.


Eristeet ja levyt ovat poissa. Ikkunan päällä oli, yllätys yllätys, komeat pesät.

Purkuhommien aikana toinen naapuri tuli tervehtimään. Oli lämmittämässä isävainaansa jäljiltä tyhjillään olevaa taloa. Tiesi tarkentaa vesi- ja viemäriliittymän hinnan 12500 euroon ja kertoi, että olisi halukas myymään noin 500 m2 omasta tontistaan 5000e hintaan. Tämä ostos tarkoittaisi noin 100 m2 rakennusoikeutta tontille, joten siitä voisi olla aikamoinen hyöty jatkossa. Lisäksi piha laajenisi oikein hyvään suuntaan. Sain samalla tonttikartan itselleni kopioitavaksi.

Kaiken pölyisen työn jälkeen mittailin paikat. Tarkoituksena oli selvittää miten paljon mitäkin puutavaraa menee mm. vintille, kuinka paljon nykyhuoneisiin menee kipsilevyä ja kuinka paljon tarvitaan eristeitä.
Paperi jossa kuvittelen olevan kaikki tarvittavat mitat hankintoja varten. Näyttää pelottavan tyhjältä.
Lopuksi puuhella sai vielä pesun maalipesulla ja pintaansa kerroksen kalustemaalia. Jätin lämppärin pienelle teholle puhaltamaan aika lähelle hellaa. Ehkä se eristämättömässä kämpässä riittää. Toista maalikerrosta kuitenkin vielä kaivataan.


Yhtä vaaleanharmaata maalikerrosta vaille valmis. Niin ja nuo nuohousluukutkin pitää hankkia ennen seuraavaa lämmitystä, tahdon kiiiiiiiltävät!

Tänään olin laiska eväiden kanssa. Nappasin puukkosahaa vaihtaessani mukaan muutamia säilykepurkkeja pahan päivän varalle. Ensimmäisenä testiin pääsi nötkötti eli spam. Jostain kumman syystä (army-nostalgia?) nödeä tulee ostettua kerran vuodessa parissa. Ikinä se ei maistu hyvältä. Tämänpäiväinen oli kuitenkin vähiten pahaa, ehkä osittain sinapin takia. Koska puruisessa ja pölyisessä kämpässä ei puuhellaa paljon lämmitelty ja siksi se oli nyt hyvä maalatakin, piti rasvainen gourmet-herkku nauttia luonnollisesti kylmänä suoraan purkista!

Tulip - vähiten huono nötkötti.

Matkoihin 1,5 tuntia ja töihin neljä. Tuiki tarpeelliset mittaukset tuli kuitenkin tehtyä, eli jatkossa saakin painaa pidempää päivää. Nyt kuitenkin pari päivää vapaata tästä projektista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti