Tänään oli kuormassa eilen töiden jälkeen ostetut kakkoskutoset ja kakkoskakkoset sekä omasta varastosta kakkosnelosta. Pitkät puut mahtuivat kyytiin kun avasi hytin väliseinän ikkunan. Suurin osa sopi ilman kepulikonsteja sisälle. Lähtö viivästyi erinäisistä syistä. Töissä oli säätöä ja sain hoidettua Corollan myynninkin aika näppärästi heti ensimmäiselle katsojalle.
Päästyäni "mestoille" purin puukuorman. Kakkoskakkoset puuliiteriin odottamaan vuoroaan ja paksummat sisälle pystyyn kaiken romun sekaan. Puuhella lämpiämään, oli kauhea nälkä. Folionyytti äyriäisiä hellalle ja kahvivesi lämpiämään.
Lämpiämistä odotellessa lappasin auton täyteen puujätettä, eli huokolevyä, lastulevyä, kovalevyä, levyä... Sisätilan tyhjennettyäni lappasin vielä pihan purkupuukasasta sen verran lisää kuormaa kun uskalsin. Ruokaa naamariin ja kohti epäonnistumisten sarjaa.
Kipusin vinttiin mittailemaan koolauksia. Tein ensin kakkosnelosesta päätykolmion. Puolet vinoon sahattavista puista oli väärin mitattu. Mitä ihmettä? No, tästä vielä selvittiin parilla kiipeämisellä. Kakkoskutoset jotka tulivat vinolle katto-osuudelle olivatkin sitten jotain ihan muuta. Vanha pyöreähkö kurkihirsi kulki muka kiltisti katon rajassa. Se nyt tietysti on, kuten puu yleensä, tyvestään paksumpaa. Tämä aiheuttaa sen, että joka ikinen puunpätkä piti sahata eri mittaiseksi ja loveta vielä kulma sopivaksi, jotta tuuletusraot, liitokset, eristykset ja kaikki menee juuri oikein. Reunimmaisissa piti lisäksi loveta muiden rakenteiden takia muutenkin. Taistelin noin 1,5 tuntia kahden ensimmäisen puun kanssa. Viritin kakkoskakkosesta kurkihirren alle ohjuria, sahailin päitä jiirisirkkelillä kulmaan, koitin sovittaa alapäätä seinähirren ja välikaton yhtymäkohtaan jotta säästyisin ylmääräiseltä levytykseltä ja tukirakenteilta. Koitin huomioida nukkumaparvelle tulevan lattian ja seinän yhtymäkohtaa.
 |
| Tähän niitä koolauksia alettiin tekemään. Näyttääkö tämä jonkun mielestä muka vaikealta? |
Kaikki kuulostaa teoriassa aika yksinkertaiselta, mutta ei sitä ollut. Vintille kiipeäminen ei yhtään helpottanut hommaa. Lopulta nöyrryin ja pistin alapäähänkin ohjuriksi kakkosnelosen ja muutin kiinnitystapaa hieman erilaiseksi. No nyt alkoi syntymään eristeille näppäriä kolosia. Mittasin koolausvälin tietysti villan leveyden mukaan ja lätkin kakkoskutoset paikoilleen ja jatkoin toiselle puolelle nukkumaparvea. Tässä vaiheessa helpotin eloani ja tein 55cm apupalikan palkin alapään asettamista nopeuttamaan. Viidennen palkin kohdalla huomasin, että yläpää johtaa kilpajuoksua! Siis mitä helkkaria nyt on tapahtunut?
No minä olin näppäränä poikana mitannut koolausvälin aikaisemmin väärin! Niin paljon kun olen vastaavaa tehnytkin, niin mittavirheen pitää syntyä juurikin siellä hankalimmassa paikassa. Kiroilun laannuttua hain villapaalin, heitin sen nukkumaparvelle ja kokeilin josko villa kuitenkin pysyisi leveämmässä välissä. No eipä pysynyt. Ristiinkoolauksen takia asialla ei olisi ollut suurta merkitystä, mutta pitää se eriste saada sinne silti tiiviisti. Harmitti, menin syömään lisää ja hörppäsin kolaa. Sekin on jotain ihme zeroa. Äiti soitti ja kertoi ajaneensa autolla päin autotallinsa ovea. Ei mene ovi enää kiinni. Lupasi lähettää kuvan selvennykseksi sähköpostiin. Varmaan lähettikin, mutta perille se ei tullut ikinä. Tarvitaan ruuveja ja sorkkarauta. Lupasin mennä illalla katsomaan.
Seuraavaksi koitin irrottaa palkit. Hakkasin vasaralla, väänsin sorkkaraudalla, melkein taoin otsallanikin hermostuttuani. Ei auta, tiukassa välissä olevat palkit on pakko sahata puukkosahalla irti. No ei ole ehjää metalliterää. No, en jaksa lähteä keskustasta enää hakemaan. (Tässä kirjoittaessani tajusin juuri, että kävin vaihtamassa sen puukkosahan ja pakkauksessa olisi ollut uusi terä) No, nyt on vintti täynnä villaa ja se on ihan hitosti työnteon tiellä pienessä mökissä. Ei kannata kuskata enää poiskaan, kun sitä tarvitaan kuitenkin jo lauantaina. Puhelin oli tähän mennessä katkaissut työnteon reilut kymmenen kertaa. Päätin lähteä kotiin.
Missä on mökin avaimet? Ei ole taskussa, ei ole autossa, ei auton vieressä, ei eväskorissa eikä lattialla tuolin vieressä. Mietin, että olenko onnistunut tiputtamaan ne purujen sekaan lattialle siivotessani ja lapioinut ne jätesäkkiin? Kiipesin kuitenkin vielä vintille ja löysin avaimet villakasan alta. Kutittaa ihan helvetisti, päälläni on ollut koko ajan lyhythihainen paita, eihän mun pitänyt tänään villoihin koskea.
Lukitsin oven ja kävelin autolle. Huomasin unohtaneeni oven korjaamiseen tarvittavat romut. Kiipesin sadannen kerran vintille hakemaan vasaran, nappasin mukaan sorkkaraudan ja akkukoneen. Mulla mitään ruuveja täällä periferiassa tietenkään ole. Otin nauloja, lukitsin oven ja lopsin autoon. Menoksi. Ensimmäisessä risteyksessä vilkku nakuttaa tuplavauhtia normaaliin verrattuna. Jaha, vilkkurele rikki? Helvetillinen kiroilu ja manaaminen korjasi vilkun seuraavaan risteykseen mennessä. Matkalla mietin, että koukkaanko vartin verran kodin kautta hakemaan niitä ruuveja vai koitanko pärjätä ilman. Päätin mennä ilman.
Matkalla meinasi muuten olla dieetti kovilla. Kebabbilat huutelivat heikossa tilassa olevaa ihmistä sortumaan ranskalaisiin ja kebabiin ja verkkokalvoilla näkyi kuva kylmästä sixpackistä. Väsytti. Pimeällä ja sateisella tiellä ei nähnyt taas mitään, vastaantulevien valot häikäisivät ja olin ihan varma että jostain pomppaa kohta peura tai hirvi eteen.
Lopulta selvisin ruokaloiden ja kauppojen viettelyksistö.Lenkilläkin pitäisi muka vielä käydä. Nyt ryhtiä touhuun, Tomminen ja viimeiset askareet hoitoon ennen kotiutumista!
Parkkeerasin autoni ja lähdin raahautumaan kohti autotallin ovea. Lähellä asuva isäni tui perässä, oli huomannut tuloni. "Ei varmaan tarvitse kuin irrottaa se pultti." Mikä helvetin pultti? Mulla on mukana sorkkarauta, vasara, nauloja ja akkukone. No, isällä oli "sattumalta" taskussa lenkkiavaimia. Avasin pultin, löin sihen vasaralla kolme kertaa sen suoristamiseksi ja naulasin irronneen puusäkeen takaisin kiinni oven saranapuolelle. Meni minuutti. Ainoa onnistunut asia koko iltana. Kotiin. En jaksa käydä ostamassa niitä teriä puukkosahaan, parempi unohtaa ne huomenna ja mennä kohteeseen toteamaan että ne unohtuivat.
Kotona vähän ruokaa naamariin. En jaksa lähteä enää viemään kaatiskuormaa, vien aamulla. Pienen hengittelyn ja pärräämisen jälkeen jaksoin kuin jaksoinkin lähteä juoksemaan. Tuntui hyvältä. Ruokakaan ei enää halunnut kiivetä ylös. Juoksin 4,5km kevyen lenkin.
Matkoihin meni tänään 1,5 tuntia, remppaamiseen ehkä viitisen tuntia eikä aikaan saatu juuri mitään. Tästä ei ole kuin yksi suunta.
PS. En jaksanut napsia kuvia, ketutti liikaa. Koitan parantaa tapani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti